Viikonlopun teatterikeikka eteläiseen rannikkokaupunkiin. Lauantaille päivä- ja iltanäytös, ettei kaikki viikonloput olisi varattuja ja kuitenkin ehtisi nähdä suurimman osan siitä mikä Helsingin runsaasta tarjonnasta kiinnostaa. Arki-iltareissut työviikon aikana on testattuina liian raskaat.
Sit kun se tulee nii lauletaan (Varsateatteri), tässä kieltämätön jääviys – kyseessä oman jälkikasvun ja ystäviensä perustama teatteri. Kyseessä silti oikea, vakavasti otettava draama. Yksi porukasta käsikirjoitti ja ohjasi, suunnitteli lavastuksen, loput neljä näyttelivät, hoisivat puvustuksen, valot, äänen, tuotannon. Enskassa Suvilahdessa konkretisoitui kuinka valtava työ siinä on ollut taustalla, ei ollenkaan itsestään selvää että onnistuisi.
Mutta onnistui. Neljä sisarusta kokoontuu yhteen, odottaa isäänsä saapuvaksi omille 60-vuotisjuhlilleen. Käy ilmi että isä on alkoholisti, ja tämän varjossa lapset ovat kasvaneet eri rooleissa. Odotuksia, oletuksia, jännitteitä, katkeruutta, mutta myös yhteisen menneisyyden tuomaa toveruutta. Ensimmäisellä puoliajalla tyypit esitellään hauskalla tavalla ja heidän persoonansa ja keskinäiset suhteensa tulevat selviksi. Toinen puoliaika kääntyy absurdiin ja antaa tilaa yleisön omille tulkinnoille siitä millaista on kasvaa yksilönä yhdessä toisten yksilöiden kanssa arvaamattomassa ja turvattomassa kodissa.
Huiput näyttelijäsuoritukset, toimiva lavastus, ajatuksia herättävä käsikirjoitus. Naurattavaa ja liikuttavaa. Viipyilevyys joissain kohtauksissa oli harkittua ja toimi tehokeinona, jätti tilaa omille ajatuksille, mutta voi olla ettei kokonaisuus olisi kärsinyt vaikka paikoin rytmiä olisi vähän tiivistetty. Yhtään ei häpeä moneen ammattiteatteriin verrattuna, ja varmasti tässä tulevia ammattilaisia onkin. Nyt on siis tilaisuus seurata tulevaa teatterin historiaa. Ihanat tyypit. https://varsateatteri.fi/
Våldets historia (HKT Lillan) toi ensimmäisellä puoliajalla näyttämölle Edouard Louisin kirjat Ei enää Eddy ja toisella Väkivallan historian. Eka osa hieno, ahdistava kuvaus kasvamisesta tyttömäisenä, homona poikana konservatiivisessa, näköalattomassa maalaiskylässä. Todella hienoa näyttelijäntyötä, kekseliästä, pelkistettyä lavastusta ja puvustusta ja ihana lopetus, oletin näytelmän loppuvan siihen. Ja hyvä olisi ollutkin. Tai siis toinen puoliaika myös todella pro työtä, mutta ihan eri näytelmä. Nuorta aikuis-Eddyä esitti eri näyttelijä kuin ekalla puoliajalla, ja keskiössä oli vain yhden jouluyön tapahtumat ja raiskaus. Erittäin taitavia tyyppejä ja herätti ajatuksia ehdottomasti, mutta minua ei niin pitänyt otteessaan. En tiedä, varmaan perusteltu ratkaisu tuoda nämä kaksi erillistä kirjaa samaan näytelmään, minulle olisi riittänyt ensimmäinen. Mutta kokonaisuutta suosittelen anyways. Tulevaisuuden nimiä lavalla ja Lillanin omat vakiotyypit oikein huiput. https://lillateatern.fi/fi/repertoar/valdets-historia-fi/
