Vidar on keski-ikäinen opettaja, joka koulussa menee kahden tappelevan pojan väliin. Hänen itsensä tajuamatta tilanne eskaloituu, ja nyt Vidar on jäähyllä työstään ja odottaa seuraamuksia. Samoihin aikoihin hän käy läpi isältään perimiään tavaroita, löytää lapsuuden kesämökin puhelinnumeron ja soittaa sinne. Yllättäen puhelimeen vastataan, mutta käy ilmi että vain kerran päivässä, ja että mökillä on koko ajan 17.6.1986, eivätkä puhelimeen vastanneet myöskään muista edellisistä puheluista mitään. Varsinainen päiväni murmelina siis. Eikä mikään täydellinen perheidylli, vaan jännitteitä ja kohtaamattomuutta vanhemmilla keskenään ja suhteessa lapsiin. Vidarille kehittyy pakkomielle ja projekti selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti tuon päivän tapahtumat. Monet asiat saavat ainakin lukijan mielessä selityksensä. Myös kaikki tapahtumat ovat sekunnilleen tiedossa, kunnes illalla on tunnin aukko jolloin kukaan ei vastaa puhelimeen. Tuo synkkä hetki tuntuu jotenkin pahaenteisesti selittävän ja määrittävän Vidarin elämää. Samaan aikaan reaalimaailmassa hän myös ihmeellisellä fatalistisella päättäväisyydellään sössii elämäänsä ja mahdollisuuksiaan.
Ei mikään hyvän mielen kirja, eikä sillä lailla vetänyt imuun kuin Polta nämä kirjeet ja ne muut autofiktiot. Olisin jopa saattanut jättää kesken jos ei olisi lukupiirikirjana. Mutta ihan hyvä että tuli luettua loppuun. Asiat selittyivät ja ajateltavaa tuli. Jokaisella tosiaan on tämänsä. Järjettömältä ja ilkeältä vaikuttava käytös voi olla rationaalista kun tietää lähtökohdat. Jotenkin tuli mieleen myös Camus – Sivullinen, jonka yleinen oivallus minulle aikanaan oli että ihmisoikeudet koskevat myös vastenmielisiä ihmisiä. Että kyllä kannattaa lukea tämäkin, ja hienoa kieltä.
