Ryhmäteatteri: The Poet of Finland

Näytelmä Tuula-Liina Variksen ja Pentti Saarikosken avioliitosta, rakkaudesta, holhoussuhteesta, hyväksikäytöstä, alkoholismista. En ole runoihminen ja Joycen Odysseuskin on lukematta. Joten ei mitään omakohtaista kokemusta Saarikosken mahdollisesta neroudesta saati tunnesidettä tai edes mielenkiintoa koko äijään. Jostain lehtijutusta tullut mielikuva siitä että rapajuoppo oli, ja että Tuula-Liina oli kovilla siinä kuviossa. 

Tässä sitten piehtaroitiin Saarikosken alkoholismissa, arroganssissa ja itsekkyydessä oikein kaksin käsin. Epäilemättä tuohon aikaan tosiaan älyköiltä ja muulta eliitiltä siedettiin mitä vaan kusipäistä käytöstä. Ja mistä minä tiedän ettei näin olisi jossain ja joskus nykyäänkin. Kuitenkin tuntuma on että maailma on parantunut, ja jopa cancelointi herkässä. Että ehkä ei nykypäivänä rellestäisi joku Saarikoski menemään ilman jälkiseurauksia. Joten näytelmän ydinsanomasta tuli fiilis että joo varmaan, mutta mitä sitten?

Tuula-Liinan hahmo jäi myös etäiseksi. Tai siis ei riittävästi avautunut tunnetasolla motiivi lähteä rentun pettäjäneron kanssa suhteeseen tai varsinkaan jäädä siihen palvelusväeksi ja ylläpitäjäksi. Vaikka niinhän se lienee oikeassakin elämässä, ettei narsistista niin vaan erota. Tässä kohtaa harmillisesti evvvk. 

Tuula-Liinan roolissa nähtiin Minna Suuronen, ja näyttelijäntyö sinänsä ok, varmaan ohjaajan ratkaisu oli ollut että hahmo on etäinen olmi, joka ihan lopussa hennosti voimaantuu. Saarikoskea eri elämänvaiheista esittivät Markku Haussila, Santtu Karvonen ja Robin Svanström, jotka kaikki tekivät myös useampia sivurooleja. Ok meininki, mutta ei järisyttävää, eikä Haussilan ryhdikäs tanssijan habitus välttämättä täysin uskottavasti solahtanut pesemättömän, ympäriinsä paneskelevan ja naisissa hoivavietin laukaisevan renttuälykön nahkoihin. Näiden lisäksi lavalla oli Johanna Isokoski useammassa roolissa, mutta ennen kaikkea jumalaisella sopraanollaan laulamassa saksaksi ja ranskaksi klasaribiisejä, joiden sanoista ei tajunnut mitään ja joiden mahdollinen liittyminen tarinaan jäi täysin epäselväksi. Minua ärsytti, seuralainen nautti musiikista. Isokoski laulajana upea, mutta näyttelijänä ei järisyttänyt. Tai sitten oli jälleen ohjaajan valinta se hiippailu ympäri lavaa ja lopun kannustava tekohymy. 

Näytelmää on arvosteluissa ylistetty, pidetty surrealistisena ja hauskana, tärkeänä neromyytin purkajana. Joten ehdottomasti olen taas kerran oppositiossa mielipiteineni, että oli keisarin uudet vaatteet, ensin tylsä ja sitten raivostuttava. Mutta henkilökohtaisesti oli vapauttavaa todeta että elämä on luopumista, ja nyt on hyvä hetki ainakin joksikin aikaa luopua Ryhmäteatterin proggiksista. En muista vuosiin nähneeni siellä mitään päräyttävää ja ilman määritettyä istumapaikkaa myytävät liput ovat todella todella todella ärsyttävä konsepti. Ihan tosi mielellään kyllä kuulen muitakin näkemyksiä, koska taas kerran, tästä heräsi hyvät keskustelut. 

Tietoja Vappu

Luen/kuuntelen 1-2 kirjaa viikossa, teatterissa käyn jokseenkin yhtä paljon, pääasiassa puolison kanssa. Hevoset, tampere ja hauskuus ovat myös lähellä sydäntä. Työnteko rajoittaa harrastustoimintaa mutta oikeasti mahdollistaa sen ja on ihan kivaakin, joten olen aika onnekas paskiainen.
Kategoria(t): Teatteri. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *