Olen Vappu, varmaan sitten kulttuurin suurkuluttaja. Luen 1-2 kirjaa viikossa, ja teatterissa käyn suunnilleen yhtä paljon. Hyvinkin subjektiivisia arvioitani tänne kirjoitan tunne edellä ja aika lyhyesti; en ole kritiikin ammattilainen ja elämässä tuppaa olemaan muutenkin kiire.
Miten sitä omaa kirja- ja teatterimakua nyt luonnehtisi? Tunne-elämykset ovat tärkeitä. Oivallukset kanssa. Huumori on ihanaa mutta ei halpana kosiskeluna. Hyviä musikaaleja rakastan, mutta hyvähän on subjektiivinen kokemus. Arvostan ammattilaisuutta – hienoa kieltä ja juonen rakennusta, taitavaa näyttelijäntyötä, ohjausta, ja mitä näitä nyt on. Heittäytymistä ja itsensä likoon laittamista. Yleensä haluan tykätä edes vähän jostakusta hahmosta, sen verran että välitän kuinka sille käy. Eli tavallaan ajattelen olevani hyvin helppo ja mainstream, mutta ehkä en sitten kuitenkaan.
Kirjoja olen lukenut aina, mutta ruuhkavuosien aikaan vähemmän. Kun ymmärsin ottaa käyttöön BookBeatin, niin määrät monikertaistuivat lapsuusvuosien tasolle, mikä on ihan mahtavaa. Äänikirjoja kuuntelen erityisesti ajaessa, kävellessä ja salilla, e-kirjoja luen kotona kun haluan ahmia tekstiä eteenpäin. Töissä kun on kaikenlaista, niin vapaa-ajalla en nykyään mitään jaksa tai halua suorittaa. Koskee myös kirjoja, joten luen vain omasta mielestäni hyviä tai loistavia teoksia. Huonot jää kesken. Parhaat ostan kirjakirjoina.
Teatterielämys parhaimmillaan taas on ihan halolla päähän. Huipuimmat jutut on nähtävä uusiksi, montakin kertaa. Yleensä tietty yksi kerta riittää hyvistäkin, ja usein kerta on todellakin tarpeeksi, koska tyylilaji ei iske tai meininki on keskinkertaisia. Ja joskus huonoakin. Mutta ei haittaa vaikka itselle ei kolahda, ilmiselvästi aina joku yleisöstä tykkää. Sitä se on teatterin taika ja tekijöiden ammattitaito. Ja ihme juttu, parhaat keskustelut tulee usein just paskoista jutuista.
Kaksi lastani ovat kumpikin näyttelijöitä, mikä epäilemättä selittää tätä käsistä lähtenyttä teatteriharrastusta. Samoin se, että he eivät asu enää kotona, joten ei tarvitse huomioida kenenkään muun aikatauluja. Meille onkin puolison kanssa kehkeytynyt tästä huippu yhteinen harrastus. Kun bongataan joku mielenkiintoinen juttu, katsotaan kalenterit ja ostetaan liput. Juu olemme hyvin etuoikeutettuja, mutta kukas sitten kulttuuria tukisi jos ei meidän kaltaiset kermaperseet.
Ammatiltani olen lääkäri, opettaja ja tutkija. Rakastan työtäni, kohtaamiset potilaiden kanssa ovat merkityksellisiä ja nuoriso pitää nöyränä ja ajan tasalla. Tutkimus on työlästä, mutta aina välillä palkitsevaa, ja siinäkin yhdessä tekeminen ja nuorison tukeminen on se hienoin juttu.
Rakastan myös Tamperetta. Tampere on mielentila, paskantärkeyden vastakohta. Minulla on intohimo tehdä tampereenkiälistä huumoria, tieteen popularisointia ja mitä nyt joku vaan keksii pyytää. Vaikka kuinka kiire olisi niin näistä en kieltäydy, aiheesta on Duodecimin blogissani harvakseltaan ja näköjään lisäsin tännekin viimeisimmän hengentuotteeni. Vuosia sitten tuli myös samassa hengessä tehtyä valistusvideoita käsien desinfioinnista ja influenssarokotteista ja oli superhauskaa.
En erityisesti laske sitku-suunnitelmien varaan, mutta oishan se mahtavaa jos joskus, viimeistään eläkkeellä, olis aikaa tehdä oikein stand-uppiakin. Saa nähdä tuleeko tänne postattua näistä aiheista.
Hevosia olen rakastanut lapsesta asti, ja tallilla olen ehkä eniten kotona. Hevosia ei kiinnosta status tai ikä tai ulkonäkö, ja ne peilaavat ihmisen mielentilaa täydellisesti. Hevoset ovat lauma- ja saaliseläimiä, joten epäilyttävässä tilanteessa niiden ensisijainen selviytymiskeino on pako. Joten kun kimpassa on hevonen ja ihminen, niin vain toinen voi pelätä, ja se ei koskaan ole se ihminen. Tämä jos joku opettaa mielenhallintaa. Ratsastuksesta ja hevosten koulutuksesta olen konkreettisesti oppinut myös sen, että jos aina tekee samalla tavalla, saa aina saman tuloksen. Jos haluaa muutoksia, täytyy muuttaa omaa tekemistä.
Hevosten kanssa parasta on se taianomainen yhteys. Miten voi olla mahdollista, että tuo 600-kiloinen lihaskimppu lukee minun ajatuksiani, ja ihmeen kaupalla tekee mitä minä pyydän, vaikka en edes tiedä pyytäväni. Olen viimeiset kymmenen vuotta omistanut täydellisen, kuuman, taitavan, laadukkaan, ihmeellisen Bertta-tamman. Ja tämä yhteinen matka on ollut ihanaa ja tuottanut jatkuvasti oivalluksia. Tässä lajissa ei ole koskaan valmis.
Olin nuorena hurjapäinen esteratsastaja, joka lykättiin koulimaan kaikkia sekopäisiä hevosia. Lasten syntymän jälkeen oma kuolevaisuus kirkastui, ja taukoakin lajista tuli. Joten hulluimmat hommat jäi. Edelleen silti rakastan vauhtia ja hauskuutta ja kuumia hevosia. Mihin kaikkeen Bertta sopii täydelleen. Minulla on kuitenkin ärsyttävän paljon töitä, joten luottorinki huolehtii Bertan liikuttamisesta ja treenaakin puolitosissaan. Ja kun sitten itse ehdin tallille muutaman kerran viikossa, niin ei todellakaan kiinnosta suorittaminen. Bertan kanssa lähdetään maastoon pitämään hauskaa, välillä mennään lujaa ja välillä rauhallisemmin.
Voi olla että hevosasioitakin tänne tulee joskus vielä tilitettyä. Ja havaintoja elämästä muiltakin alueilta. Saa nähdä. Tervetuloa seuraamaan!